Shianna DHF
virtuaalihevonen - a sim horse
|
|
(c) thatsavagegirl, lisenssi
Shianna DHF "Hilma"
Lewitzer, tamma
s. 04.05.2013, 6v
säkä 140cm, ruunivoikonkirjava
helppo A - 105cm - CIC1
omistaja Nilluri VRL-11965
kasvattaja Gestüt Düsterhof GER
Lewitzer, tamma
s. 04.05.2013, 6v
säkä 140cm, ruunivoikonkirjava
helppo A - 105cm - CIC1
omistaja Nilluri VRL-11965
kasvattaja Gestüt Düsterhof GER
Hilma on kiltti, vaikka välillä hieman turhankin jääräpäinen ponitamma, joka on positiivisellä asenteella höystetty. Sillä on vahvat mielipiteet asioihin, kuten lähteekö Hilma tarhasta vai eikö, milloin on aika päästä pihalle. Hilma ei kuitenkaan ole diivamainen - sillä on tapana etsiä tarhan mutaisimmat kohdat, piehtaroiden niissä - "minullakin oli ikävä", Hilma virnuilee tarhassa, kun sitä mennään hakemaan. Kun taluttaja keskittyy liian pitkäksi aikaa johonkin asiaan, Hilma voi repäistä itsensä irti ja juoksennella ympäri tallin pihaa, härnäten taluttajaa. Hilma on kaikkien kaveri hevosten kaveri, vaikka silti aikamoinen riitapukari - tamma ei kuitenkaan koskaan aiheuta leikkiä isompaa ongelmaa.
Hoidettavana Hilma voi olla hieman pirullinen, koska se ei malta seistä paikoillaan ja haluaisi lähteä liikkeelle. Jos tamma tylsistyy kunnolla, se alkaa kiusata hoitajaa tökkimällä tätä selkää tai muuten vain huvittaakseen itseään, että ei nosta jalkojaan kavioiden putsausta varten, ja puntaroi hoitajan hermoja. Hilmalla ei ole mitään heikkouksia, kuten mahan alta harjaus, mutta Hilma voi härnätä hoitajaa leikkimällä, että sitä ärsyttää jonkin kohdan harjaus.
Ratsastaessa Hilman kanssa täytyy olla hereillä, koska jos ratsastaja ei työskentele selässä, tai Hilma päättää itse, mitä tehdään. Alkuverryttelyissä Hilma saattaa yrittää riistäytyä käsistä ja on turhan levoton, mutta kun pääsee itse asiaan, Hilma on hyvin kuulolla, ja joskus voisi kuvitella, että se lukisi ihmisen ajatuksia. Kaiken huipuksi Hilma on vauhdikas ja energinen, mutta herkkä. Koulua Hilma vääntää myötätuntoisesti, vaikka tamma ei välitäkään koko lajista. Esteillä Hilma muuttuu ihan mahdottomaksi, mutta sen kanssa ei tule ongelmia, vaikka se saattaisi joskus innostua liikaa. Maastoon päästessä Hilma rentoutuu täysin ja rakastaa rauhallista menoa.
Hoidettavana Hilma voi olla hieman pirullinen, koska se ei malta seistä paikoillaan ja haluaisi lähteä liikkeelle. Jos tamma tylsistyy kunnolla, se alkaa kiusata hoitajaa tökkimällä tätä selkää tai muuten vain huvittaakseen itseään, että ei nosta jalkojaan kavioiden putsausta varten, ja puntaroi hoitajan hermoja. Hilmalla ei ole mitään heikkouksia, kuten mahan alta harjaus, mutta Hilma voi härnätä hoitajaa leikkimällä, että sitä ärsyttää jonkin kohdan harjaus.
Ratsastaessa Hilman kanssa täytyy olla hereillä, koska jos ratsastaja ei työskentele selässä, tai Hilma päättää itse, mitä tehdään. Alkuverryttelyissä Hilma saattaa yrittää riistäytyä käsistä ja on turhan levoton, mutta kun pääsee itse asiaan, Hilma on hyvin kuulolla, ja joskus voisi kuvitella, että se lukisi ihmisen ajatuksia. Kaiken huipuksi Hilma on vauhdikas ja energinen, mutta herkkä. Koulua Hilma vääntää myötätuntoisesti, vaikka tamma ei välitäkään koko lajista. Esteillä Hilma muuttuu ihan mahdottomaksi, mutta sen kanssa ei tule ongelmia, vaikka se saattaisi joskus innostua liikaa. Maastoon päästessä Hilma rentoutuu täysin ja rakastaa rauhallista menoa.
|
ii Spotted Dragon
lewitzer, 146cm, ruunikonkirjava ie Lucia von Mühle lewitzer, 146cm, ruunikonkirjava ei Donnerdomm lewitzer, 144cm, ruunivoikonkirjava ee Silber Tiara lewitzer, 139cm, ruunikonkirjava |
iii Sergeant Brown
iie Shary iei Comety iee Ridolina eii Quadret eie Arotiaka eei Silber Krone eee Lucia Bev |
Jälkikasvu
20.07.2013 o. Frankenstein Mor (i Francois DHF)
Kilpailusuoritukset
Päiväkirja
15.06.2013 Ei niin kiva synttärilahja, kirjoittanut Nilluri
“Onnea kolmevuotiaalle”, hymyilin Hilmalle, joka katsoi käsissäni olevia suitsia, oudoksuen. “Katso Hilma, näissä ei ole kuolaimia. Ne pitää vain säätää sinun päähäsi sopivan kokoisiksi”, yritin lohduttaa tammaa, mutta sitä ei voinut kiinnostaa. Se kääntyi ympäri takapuoli minuun päin ja yritti uhkaavasti pyörittää häntäänsä. Olin kuitenkin tottunut sen oikutteluihin. Ensimmäisen kerran näin oli käynyt, kun olin saapunut sen karsinaan kaviokoukun kanssa. Nappasin porkkanan taskustani, jolla sain Hilman tyyneksi, ja sain suitset pujoutettua tamman päähän. Hilma katsoi minua oudosti, mutta tajusi, ettei suitset olleet sen pahemmat kuin riimu, kun kuolaimia ei ollut.
“Mennäänkö?” kysyin Hilmalta, kävellen karsinasta pois kohti tallin ovea. Hilma lähti seuraamaan, vaikka oukutteli hieman. Talutin Hilmaa tallin tietä pitkin. Joitain autoja kulki ohi, mutta Hilma ei autoja pelännyt. Tamma näytti ihan tyytyväiseltä, ja suitsetkin olivat sille hyvät, kunhan olin säätänyt ne sopivaksi. Käännyimme tieltä pienelle polulle, joka johtaisi vähän isomalle polulle, jota pitkin pääsimme takaisin Suvilaaksoon. Hilma käveli silmät ummessa ja turpa ylhäällä sieraimet levällään. Se näytti hauskalta, ja minua nauratti, mutta antoi Hilman nauttia, kun se halusi. Hilma näytti tympeältä, kun saavuimme tallin pihaan. Se oli vielä tympeämpi, kun talutin sen tarhaan, joka oli tyhjä. Vein suitset talliin ilkeästi, nauraen Hilmalle.
05.06.2013 Esteiden ensimakua, kirjoittanut Nilluri
Hilma odotteli minua innoissaan portin luona. Sitä ei jaksanut enää kiinnostaa ruohon syönti. Halasin Hilmaa, joka sai minut hymyilemään pelkällä söpöydellään. Nappasin riimun tarhan vierestä ja sujahdin tarhan sisäpuolelle, yrittäen piilotella riimua. Hilma oli kuitenkin liian fiksu ja luikki karkuun Hupin ja Tipin taakse. Tipi katsoi minua hämmentyneenä, kun lähestyin niitä. Riimun nähtyään se hyppeli luokseni, luullen, että olin tullut hakemaan sitä. Otin pienen porkkanan palan taskustani, jolla houkuttelin Hilman luokseni. Hilma meni temppuun, ja sujautin riimun tamman päähän. Hilma näytti hieman nolostuneelta, mutta käveli innoissaan vierelläni. Vein sen talliin ja harjasin nopeasti. Tarkistin kaviot, mutta niissä ei ollut mitään putsattavaa.
Talutin Hilman kentälle, jonne oli pystytetty muutama pientä estettä. Maijullakin oli joutoaikaa, joten hän oli tullut auttamaan minua Hilman hypytyksessä. Irrotin riimunnarun riimusta, ja Hilma liisi kentän ympäri pari kertaa, heitellen isoja pukkeja. “Noissa olisi pelottava istua”, naurahdin Maijulle. Kun Hilma lopetti riehumisen, ohjasimme sen ensimmäiselle esteelle. Hilma ihmetteli aluksi estettä, mutta astui sen yli. Puomi kuitenkin tipahti maahan, ja Hilma hieman säikähti sitä. Se nosti laukan ja ohjasimme sen seuraavalle esteelle, jonka yli Hilma astui, mutta tällä kertaa tiputtamatta puomia. Seuraava pikku este meni myös hyvin. Hilma alkoi pikkuhiljaa tajuta esteiden tarkoitusta. Se asteli innoissaan esteiden yli. “Tuleekohan tästä mitään?” Maiju naureskeli. “Ainakin se tykkää esteitä, mutta se ei ymmärrä, että sen pitäisi hyppiä niiden yli”, murehdin, vaikkakin hymyillen.
Muutaman… kymmen yrityksen jälkeen Hilma yllätti minut ja Maijun ja loikkasi esteen yli. Hilma sai isot kehut päällensä ja porkkanan. Tamma rouskutti porkkanaa tyytyväisenä ja loikki parin esteen yli vielä tyylikkäästi. Purimme Maijun kanssa esteet pois. Kentän reunalle oli ilmestynyt hieman yleisöä – Minna, Veera ja Daniela. Hilma oli ravannut heidän luokse hakemaan rapsutuksia. Hilma yllätti minut vielä kerran, kun se näki minut riimunnaru kädessä, se tuli luokseni. Kehuin tammaa ja talutin sen takaisin Hupin ja Tipin luo metsätarhaan.
24.05.2013 Lenkki kettujen kanssa, kirjoittanut Nilluri
Hilma nosti päänsä, kun huomasi minun saapuvan tarhaa kohti. Se ei kuitenkaan vaivautunut tulemaan vastaan, vaan tietoisesti nappasi ruohotupsun Hupin naaman edestä. Hupi luimisteli hieman, mutta tyytyi kääntymään vain ympäri. Kiipesin aidan päälle ja vislasin pariin kertaan. Hilma vilkaisi minua hämmentyneenä, yrittäen ratkaista, mitä halusin. Herkkupalojen toivossa se kuitenkin ravasi luokseni ja alkoi nuuhkia taskuja. Työnsin Hilmaa kauemmas ja kehuin sitä hieman, kun se oli ymmärtänyt vislaukseni tarkoituksen. Nappasin herkkupalan taskustani, jonka puolitin. Heitin toisen puoliskon muutaman metrin päähän. Hilma lähti herkun perään kuin koira. Vislasin uudelleen, silmäillen Hilman reaktiota. Hilma mietti taas hetken, mutta tuli luokseni. Kehuin Hilmaa valtavasti ja annoin toisen puoliskon sille.
Talutin Hilman tallia kohti, laittaen sen karsinaansa. Hätkähdin hieman, kun ennen se karsina, joka oli ollut tyhjä, siinä oli nyt rautias puoliverinen. Hymyilin sille ja annoin sen nuuhkaista kättäni. Ruuna käyttäytyi rauhallisesti, josta voisi olla vain hyötyä hyörivälle pikkuponilleni. Kävin hakemassa harjat satulahuobeesta ja harjasin Hilman nopein ottein. Tarkistin sen kaviot, mutta ne olivat sen verran puhtaat, joten en nähnyt syytä putsasta niitä. Hilma näytti puhtaammalta, kun sen karvassa ei ollut enempää mutaläikkiä. Jätin harjat karsinan sisäpuolelle turvaaan, kun talutin Hilman ulos. Tallin vierestä lähti pieni maastopolku, jota kohti talutin Hilmaa. "Eikö ole ihan hyvä, että päästään käymään maastossakin?" kysyin Hilmalta, katsellen maisemia hurmioisena. Hilmakin nautti pienestä tuulenvireestä ja kohotti päätään hieman. Rapsutin tammaa hitaasti kaulasta ja painoin pääni sen harjaan. Yllättäen Hilma säpsähti hieman ja hyppäsi sivulle. Kaaduin maahan, koska olin nojannut koko painollani Hilmaan ja tasapaino petti. Vaikka otteeni kirposi riimunnarusta, Hilma ei lähtenyt mihinkään. Kehuin tammaa yli kaiken ja halasin sitä. Kettu hyppeli meidän ohi kovalla rytinällä, mutta Hilma pysyi rauhallisena. "Hieno tyttö. Hyvä", kehuin sitä.
Tallilla tein Hilmalle perustarkastuksen ennen kuin päästin sen tarhaan Hupin ja Tipin luo. Palasin tallin kottareiden ja talikon kera. Aloin lapata ylimääräisiä Hilman karsinasta kottareihin. Putsaukseen ei mennyt kauaa aikaa - puhtaat kuivikkeet olivat hieman vähissä, joten kävin hakemassa lisää. Maiju saapui karsinan luo, alkaen katsoa puuhiani.
"Olen miettinyt, että kun Hilma on saanut perusopetuksen, niin sinä voisit osallistua sen kanssa vaikka alkeiskurssille, niin saat oppia myös perusasioista", Maiju ehdotti.
"Mutta sehän olisi mahtavaa, sen jälkeen me ainakin osallistuisimme maastotunneille, vaikkakin kun kävin tänään Hilman kanssa pienellä kävelyllä, se pelästyi ketttua, vaikka kettu tuli kamalalla rytinällä", selitin Maijulle, saaden hommat tehtyä.
15.05.2013 Sateinen juoksutuspäivä, kirjoittanut Nilluri
Hilma odotteli minua likaisena ja märkänä tarhassa. Hevosille ei oltu kerityy viemään sadeloimia, koska sade oli alkanut vasta kymmenen minuuttia sitten. Minäkin olin aivan märkä, mutta en jaksanut murehtiaa siitä sen enempää. “Voi jeesus sinun kanssasi, olet sitten päättänyt piehtaroida”, valitin tammalle ja vertasin sitä Tipiin ja Hupiin, jotka seisoivat päät puun alla kuin yrittäen pakoilla sadetta. Rapsuttelin Hilmaa aidan luona hetken – tamma nautti tilanteesta, koska Tipi tai Hupi eivät olleet tunkemassa päätään meidän väliin. Nappasin Hilman kiinni riimunnarun päähään ja vein sen mukanani talliin. Jätin tamman käytävälle kiinni ja lähdin hakemaan Hilman harjoja.
Kun palasin, Minna oli Hilman luona naureskelemassa, koska se näytti ruunikolta. “Haluatko auttaa?” virnistin. “Ei kiitos, mulla on paljon muitakin poneja jynssättävänä puhtaaksi”, Minna naureskeli, jatkaen matkaansa. Ensimmäisenä vedin pölyharjalla ylimääräiset pois, jonka jälkeen hyökkäsin Hilman kimppuun kumisualla. Pitkän uurastuksen jälkeen tajusin, että maneesia ei oltu vielä rakennettu, ja minun oli tarkoitus juoksuttaa Hilmaa. Emmin hetken, että viitsinkö, mutta lopulta päätin, että minää hoitaisin sen pois. Kävin hakemassa satulahuoneesta liinan, jonka kiinnitin riimuun. Talutin Hilman kentälle jaa ohjasin sen isolle ympyrälle. Hilma liikkui hieman väsyneenä ja syyllisti minua, etten jättänyt sitä nukkumaan mukavan harjauksen jälkeen, vaan rahasin ulos sateesedn – tiesin kuitenkin, että Hilma piti sateesta. Kannustin Hilmaa nostamaan ravin, mutta se nostikin laukan. Jouduin komentamaan Hilmaa pariin kertaan, että se hidastaisi raviin. Kentän reunalle ilmestyi pari tyttöä, kummastelemaan Hilman juoksutusta. Neuvoin tyttöjä, jos heillä oli tylsää, että he voisivat mennä auttamaan Minnaa. Hilma alkoi totella minua paremmin – jarrut ja vauhtimittari ainakin toimivat.
Juoksutuksen jälkeen talutin Hilman takaisin talliin ja tarkistin sen huolellisesti, mutta Hilma oli ihan kunnossa. Kiitin mielessäni sitä ihanaa ihmistä, joka oli siivonnut Hilman karsinan. Jätin Hilman karsinaansa tyytyväisenä ja menin kuluttaman aikaani satulahuoneeseen. Kiitin myös itseäni kuivista vaaatteista, jotka olivat olleet muovikassissa. Vaihdoin vaatteet ja laitoin märimmät kuivumaan. Nappasin kirjoituspöydän laatikosta Hilman hoitovihon ja kirjoitin sinne sateisesta juoksutuspäivästä.
11.05.2013 Toinen päivä täynnä tutustumista, kirjoittanut Nilluri
Toinen päivä Suvilaaksossa minulla ja Hilmalla. Tänään oli tarkoitus tarhata Hilma kahden muun ponitamman, Hupin ja Tipin, kanssa. Saavuin aamulla Suvilaaksoon, ja hevoset oli juuri ruokittu. Hilmakin rouskutteli tyytyväisenä välillä kaurojaan ja välillä heiniään. Menin siksi aikaa kuluttamaan aikaani satulahuoneeseen, joka oli tyhjä. Lysähdin sohvalle ja nappasin pöydältä Hilman hoitovihon, tyytyen koristelemaan vihkon kantta. “Hei!” ovelta kuului iloinen tervehdys. Katsahdin ovella seisoi tallityöntekijä Minna. “Mä luulin, että oon täällä yksin, mutta hyvä, että joku muukin on. Otatko kahvia?” Minna selitti. Nyökkäilin tytölle vastaukseksi ja vikaan kysdymykseen pudistelin päätäni.
Hevoset olivat saaneet syötyä, ja lähdimme Minnan kanssa tallin puolelle. Autoin Minnaa vienmään hevosia tarhaan ja lopuksi veimme ponitammat metsätarhaan. Hilma oli hieman kummissaan kahdesta tarhakaverisra, joita se ei tuntenut. Aluksi se yritti tutustua Hupiin ja Tipiin. Tipi luimisteli Hilmalle, mutta kun ne tajusivat tamman olevan vaaraton, ne jättivät sen omaan arvoonsa. Hilma tallusti minun luo aidalle kuin kysyen ‘Milloin lähdetään? Mua alkaa jo kyllästyttää.’ Annoin Hilmalle taskustani pienen namin, hymyillen: “Kannattaakin yrittää tulla toimeen, tai en tiedä mitä sun kanssa teen.” “Kyllä, Hupi ja Tipi Hilman hyväksyy, vieraksuu nyt vain aluksi”, Minna sanoi tietävästi. Tammoilla ei ollut mitään kahinaa, joten päätimme jättää ne kolmisin. Hilma jäi aidalle tuijottamaan hieman avuttomana perääni, mutta tyytyi repimän ruohoa aidan vierestä.
Talliin päästyäni hyökkäsin Hilman karsinan kimppuun ja aloin putsata sitä. Hilma ei ollut sotkenut kamalasti, kun olin sen Hollantiin hakenut, tamma oli melkein tullut karsinan oven läpi, mutta se oli johtunut vain sen naapurista, Festistä. Putsattuani karsinan kävin kippaamassa kottikärryt lantakasaan. Kävin katsomassa Hilmaa, ja se oli jo päässyt vauhtiin ja yritti innostaa Hupia ja Tipiä leikkimään sen kanssa. Hilma nauratti minua.
10.05.2013 Ensimmäinen päivä Suvilaaksossa - uudessa kodissa, kirjoittanut Nilluri
Seisoin Suvilaakson pihassa, odottaen innoissani Hilmaa, jonka oli tarkoitus muuttaa Suvilaaksoon. Pian hevosauto kurvasi Suvilaakson pihaan. Etutarhan hevoset, Entti ja Tenho, nostivat päitään innokkaina pystyyn, kuulleessaan hevosen hirnuntaa. Talutin pihalle Hilman, joka oli ällistyä, kun se olikin joutunut ihan muualle kuin huvikierrokselle Hollannissa. Maiju, Suvilaakson omistaja, saapasteli pihaan huomattuaan hevosauton saapumisen.
Kuljettaja huikkasi minulle, että hänen täytyi jatkaa matkaa, koska kyydissä oli vielä muita hevosia. "Siinä se on", ylpeilin Maijulle, joka katsoi, hymyillen ponia, joka yritti tähystellä tarhoille ja löytää sieltä leikkitoverinsa Lanan, joka oli Hollannissa. "Tervetuloa Suvilaaksoon, Hilma!" Maiju sanoi Hilmalle. "Hilma pääsee tarhailemaan metsätarhaan ponitammojen Hupin ja Tipin kanssa - saavat tytöt sielä sitten keskenänsä riehua ja meuhkata. Metsätarhan epätasainen pohja tekee varmasti hyvää nuoren ponin kehittyville lihaksille. Tallissa Hilma muuttaa Hönön viereen, eli siihen toiseen karsinaan vasemmalla puolella ovelta päin katsottuna." Nyökkäsin naiselle ja talutin Hilman talliin, Maijun neuvomaan karsinaan. Tamma hyökkäsi heti heinien kimppuun, joten jätin Hilman rauhoittumaan pitkän matkan jälkeen. Illemmalla ajattelin viedä sitä pienelle lenkille, että saisi liikuntaakin. Päätin mennä satulahuoneeseen kuluttamaan aikaani ja kirjoittelemaan Hilmalle ostamaani hoitovihkoon. Tänään oli myös ollut kokeneiden tunti, ja ovet alkoivat paukkua, kun porukkaa astui sisään. Sisälle saapuivat Heidi ja Liisa, Maijun kertoman perusteella he olivat vakiokävijöitä.
"Tiedätkö sää, kuka se uusi kirjava poni tuolla Hönön karsinan vieressä on? Kun mää aloin vaa ihmettelemään", Heidi aloitti keskustelun. "Joo, se on mun poni, Hilma. Saapui just Hollannista", hymyilin tytölle vastaukseksi. Selitin tytöille hieman Hilmasta ja matkasta, kunnes huomasin kellon alkavan näyttää varttia vaille kahdeksaa. Hevoset pääsisivät kohta nukkumaan ja niille jaettaisiin iltaruuat. Sanoin tytöille moikat ja lähdin Hilman luo, napaten pölyharjan mukaani. Sukaisin tamman nopeasti ja tarkistin kaviot. Laitoin tammalle riimunnarun kiinni riimuun ja talutin sen ulos. Hilma huokaisi syvään ja heilautti harjaansa. "No Hilma, mitäs pidät?" kysyin tammalta. Ohjasin meidät pienelle metsäpolulle. Hilma pysähtyi ja nappasi maasta pienen heinätukon. Repäisin maasta myös hieman ruohoa, että saisin tamman pidettyä liikkeellä. Hilma lähti himoissaan juoksemaan heinätukon perään. "Sää oot kauhee ahne", nauroin tammalle, taputtaen sitä kaulalle. Hölkkäsin Hilman kanssa vähän matkaa, kunnes luovutin heinätukon tammalle. Katsoin ajan, niin että saavuimme takaisin varttia yli kahdeksan, ja päästin Hilman karsinaansa. "Huomenna nähdään taas, ja pääset tutustumaan uusiin kavereihisi", hymyilin tammalle, halaten sitä.
“Onnea kolmevuotiaalle”, hymyilin Hilmalle, joka katsoi käsissäni olevia suitsia, oudoksuen. “Katso Hilma, näissä ei ole kuolaimia. Ne pitää vain säätää sinun päähäsi sopivan kokoisiksi”, yritin lohduttaa tammaa, mutta sitä ei voinut kiinnostaa. Se kääntyi ympäri takapuoli minuun päin ja yritti uhkaavasti pyörittää häntäänsä. Olin kuitenkin tottunut sen oikutteluihin. Ensimmäisen kerran näin oli käynyt, kun olin saapunut sen karsinaan kaviokoukun kanssa. Nappasin porkkanan taskustani, jolla sain Hilman tyyneksi, ja sain suitset pujoutettua tamman päähän. Hilma katsoi minua oudosti, mutta tajusi, ettei suitset olleet sen pahemmat kuin riimu, kun kuolaimia ei ollut.
“Mennäänkö?” kysyin Hilmalta, kävellen karsinasta pois kohti tallin ovea. Hilma lähti seuraamaan, vaikka oukutteli hieman. Talutin Hilmaa tallin tietä pitkin. Joitain autoja kulki ohi, mutta Hilma ei autoja pelännyt. Tamma näytti ihan tyytyväiseltä, ja suitsetkin olivat sille hyvät, kunhan olin säätänyt ne sopivaksi. Käännyimme tieltä pienelle polulle, joka johtaisi vähän isomalle polulle, jota pitkin pääsimme takaisin Suvilaaksoon. Hilma käveli silmät ummessa ja turpa ylhäällä sieraimet levällään. Se näytti hauskalta, ja minua nauratti, mutta antoi Hilman nauttia, kun se halusi. Hilma näytti tympeältä, kun saavuimme tallin pihaan. Se oli vielä tympeämpi, kun talutin sen tarhaan, joka oli tyhjä. Vein suitset talliin ilkeästi, nauraen Hilmalle.
05.06.2013 Esteiden ensimakua, kirjoittanut Nilluri
Hilma odotteli minua innoissaan portin luona. Sitä ei jaksanut enää kiinnostaa ruohon syönti. Halasin Hilmaa, joka sai minut hymyilemään pelkällä söpöydellään. Nappasin riimun tarhan vierestä ja sujahdin tarhan sisäpuolelle, yrittäen piilotella riimua. Hilma oli kuitenkin liian fiksu ja luikki karkuun Hupin ja Tipin taakse. Tipi katsoi minua hämmentyneenä, kun lähestyin niitä. Riimun nähtyään se hyppeli luokseni, luullen, että olin tullut hakemaan sitä. Otin pienen porkkanan palan taskustani, jolla houkuttelin Hilman luokseni. Hilma meni temppuun, ja sujautin riimun tamman päähän. Hilma näytti hieman nolostuneelta, mutta käveli innoissaan vierelläni. Vein sen talliin ja harjasin nopeasti. Tarkistin kaviot, mutta niissä ei ollut mitään putsattavaa.
Talutin Hilman kentälle, jonne oli pystytetty muutama pientä estettä. Maijullakin oli joutoaikaa, joten hän oli tullut auttamaan minua Hilman hypytyksessä. Irrotin riimunnarun riimusta, ja Hilma liisi kentän ympäri pari kertaa, heitellen isoja pukkeja. “Noissa olisi pelottava istua”, naurahdin Maijulle. Kun Hilma lopetti riehumisen, ohjasimme sen ensimmäiselle esteelle. Hilma ihmetteli aluksi estettä, mutta astui sen yli. Puomi kuitenkin tipahti maahan, ja Hilma hieman säikähti sitä. Se nosti laukan ja ohjasimme sen seuraavalle esteelle, jonka yli Hilma astui, mutta tällä kertaa tiputtamatta puomia. Seuraava pikku este meni myös hyvin. Hilma alkoi pikkuhiljaa tajuta esteiden tarkoitusta. Se asteli innoissaan esteiden yli. “Tuleekohan tästä mitään?” Maiju naureskeli. “Ainakin se tykkää esteitä, mutta se ei ymmärrä, että sen pitäisi hyppiä niiden yli”, murehdin, vaikkakin hymyillen.
Muutaman… kymmen yrityksen jälkeen Hilma yllätti minut ja Maijun ja loikkasi esteen yli. Hilma sai isot kehut päällensä ja porkkanan. Tamma rouskutti porkkanaa tyytyväisenä ja loikki parin esteen yli vielä tyylikkäästi. Purimme Maijun kanssa esteet pois. Kentän reunalle oli ilmestynyt hieman yleisöä – Minna, Veera ja Daniela. Hilma oli ravannut heidän luokse hakemaan rapsutuksia. Hilma yllätti minut vielä kerran, kun se näki minut riimunnaru kädessä, se tuli luokseni. Kehuin tammaa ja talutin sen takaisin Hupin ja Tipin luo metsätarhaan.
24.05.2013 Lenkki kettujen kanssa, kirjoittanut Nilluri
Hilma nosti päänsä, kun huomasi minun saapuvan tarhaa kohti. Se ei kuitenkaan vaivautunut tulemaan vastaan, vaan tietoisesti nappasi ruohotupsun Hupin naaman edestä. Hupi luimisteli hieman, mutta tyytyi kääntymään vain ympäri. Kiipesin aidan päälle ja vislasin pariin kertaan. Hilma vilkaisi minua hämmentyneenä, yrittäen ratkaista, mitä halusin. Herkkupalojen toivossa se kuitenkin ravasi luokseni ja alkoi nuuhkia taskuja. Työnsin Hilmaa kauemmas ja kehuin sitä hieman, kun se oli ymmärtänyt vislaukseni tarkoituksen. Nappasin herkkupalan taskustani, jonka puolitin. Heitin toisen puoliskon muutaman metrin päähän. Hilma lähti herkun perään kuin koira. Vislasin uudelleen, silmäillen Hilman reaktiota. Hilma mietti taas hetken, mutta tuli luokseni. Kehuin Hilmaa valtavasti ja annoin toisen puoliskon sille.
Talutin Hilman tallia kohti, laittaen sen karsinaansa. Hätkähdin hieman, kun ennen se karsina, joka oli ollut tyhjä, siinä oli nyt rautias puoliverinen. Hymyilin sille ja annoin sen nuuhkaista kättäni. Ruuna käyttäytyi rauhallisesti, josta voisi olla vain hyötyä hyörivälle pikkuponilleni. Kävin hakemassa harjat satulahuobeesta ja harjasin Hilman nopein ottein. Tarkistin sen kaviot, mutta ne olivat sen verran puhtaat, joten en nähnyt syytä putsasta niitä. Hilma näytti puhtaammalta, kun sen karvassa ei ollut enempää mutaläikkiä. Jätin harjat karsinan sisäpuolelle turvaaan, kun talutin Hilman ulos. Tallin vierestä lähti pieni maastopolku, jota kohti talutin Hilmaa. "Eikö ole ihan hyvä, että päästään käymään maastossakin?" kysyin Hilmalta, katsellen maisemia hurmioisena. Hilmakin nautti pienestä tuulenvireestä ja kohotti päätään hieman. Rapsutin tammaa hitaasti kaulasta ja painoin pääni sen harjaan. Yllättäen Hilma säpsähti hieman ja hyppäsi sivulle. Kaaduin maahan, koska olin nojannut koko painollani Hilmaan ja tasapaino petti. Vaikka otteeni kirposi riimunnarusta, Hilma ei lähtenyt mihinkään. Kehuin tammaa yli kaiken ja halasin sitä. Kettu hyppeli meidän ohi kovalla rytinällä, mutta Hilma pysyi rauhallisena. "Hieno tyttö. Hyvä", kehuin sitä.
Tallilla tein Hilmalle perustarkastuksen ennen kuin päästin sen tarhaan Hupin ja Tipin luo. Palasin tallin kottareiden ja talikon kera. Aloin lapata ylimääräisiä Hilman karsinasta kottareihin. Putsaukseen ei mennyt kauaa aikaa - puhtaat kuivikkeet olivat hieman vähissä, joten kävin hakemassa lisää. Maiju saapui karsinan luo, alkaen katsoa puuhiani.
"Olen miettinyt, että kun Hilma on saanut perusopetuksen, niin sinä voisit osallistua sen kanssa vaikka alkeiskurssille, niin saat oppia myös perusasioista", Maiju ehdotti.
"Mutta sehän olisi mahtavaa, sen jälkeen me ainakin osallistuisimme maastotunneille, vaikkakin kun kävin tänään Hilman kanssa pienellä kävelyllä, se pelästyi ketttua, vaikka kettu tuli kamalalla rytinällä", selitin Maijulle, saaden hommat tehtyä.
15.05.2013 Sateinen juoksutuspäivä, kirjoittanut Nilluri
Hilma odotteli minua likaisena ja märkänä tarhassa. Hevosille ei oltu kerityy viemään sadeloimia, koska sade oli alkanut vasta kymmenen minuuttia sitten. Minäkin olin aivan märkä, mutta en jaksanut murehtiaa siitä sen enempää. “Voi jeesus sinun kanssasi, olet sitten päättänyt piehtaroida”, valitin tammalle ja vertasin sitä Tipiin ja Hupiin, jotka seisoivat päät puun alla kuin yrittäen pakoilla sadetta. Rapsuttelin Hilmaa aidan luona hetken – tamma nautti tilanteesta, koska Tipi tai Hupi eivät olleet tunkemassa päätään meidän väliin. Nappasin Hilman kiinni riimunnarun päähään ja vein sen mukanani talliin. Jätin tamman käytävälle kiinni ja lähdin hakemaan Hilman harjoja.
Kun palasin, Minna oli Hilman luona naureskelemassa, koska se näytti ruunikolta. “Haluatko auttaa?” virnistin. “Ei kiitos, mulla on paljon muitakin poneja jynssättävänä puhtaaksi”, Minna naureskeli, jatkaen matkaansa. Ensimmäisenä vedin pölyharjalla ylimääräiset pois, jonka jälkeen hyökkäsin Hilman kimppuun kumisualla. Pitkän uurastuksen jälkeen tajusin, että maneesia ei oltu vielä rakennettu, ja minun oli tarkoitus juoksuttaa Hilmaa. Emmin hetken, että viitsinkö, mutta lopulta päätin, että minää hoitaisin sen pois. Kävin hakemassa satulahuoneesta liinan, jonka kiinnitin riimuun. Talutin Hilman kentälle jaa ohjasin sen isolle ympyrälle. Hilma liikkui hieman väsyneenä ja syyllisti minua, etten jättänyt sitä nukkumaan mukavan harjauksen jälkeen, vaan rahasin ulos sateesedn – tiesin kuitenkin, että Hilma piti sateesta. Kannustin Hilmaa nostamaan ravin, mutta se nostikin laukan. Jouduin komentamaan Hilmaa pariin kertaan, että se hidastaisi raviin. Kentän reunalle ilmestyi pari tyttöä, kummastelemaan Hilman juoksutusta. Neuvoin tyttöjä, jos heillä oli tylsää, että he voisivat mennä auttamaan Minnaa. Hilma alkoi totella minua paremmin – jarrut ja vauhtimittari ainakin toimivat.
Juoksutuksen jälkeen talutin Hilman takaisin talliin ja tarkistin sen huolellisesti, mutta Hilma oli ihan kunnossa. Kiitin mielessäni sitä ihanaa ihmistä, joka oli siivonnut Hilman karsinan. Jätin Hilman karsinaansa tyytyväisenä ja menin kuluttaman aikaani satulahuoneeseen. Kiitin myös itseäni kuivista vaaatteista, jotka olivat olleet muovikassissa. Vaihdoin vaatteet ja laitoin märimmät kuivumaan. Nappasin kirjoituspöydän laatikosta Hilman hoitovihon ja kirjoitin sinne sateisesta juoksutuspäivästä.
11.05.2013 Toinen päivä täynnä tutustumista, kirjoittanut Nilluri
Toinen päivä Suvilaaksossa minulla ja Hilmalla. Tänään oli tarkoitus tarhata Hilma kahden muun ponitamman, Hupin ja Tipin, kanssa. Saavuin aamulla Suvilaaksoon, ja hevoset oli juuri ruokittu. Hilmakin rouskutteli tyytyväisenä välillä kaurojaan ja välillä heiniään. Menin siksi aikaa kuluttamaan aikaani satulahuoneeseen, joka oli tyhjä. Lysähdin sohvalle ja nappasin pöydältä Hilman hoitovihon, tyytyen koristelemaan vihkon kantta. “Hei!” ovelta kuului iloinen tervehdys. Katsahdin ovella seisoi tallityöntekijä Minna. “Mä luulin, että oon täällä yksin, mutta hyvä, että joku muukin on. Otatko kahvia?” Minna selitti. Nyökkäilin tytölle vastaukseksi ja vikaan kysdymykseen pudistelin päätäni.
Hevoset olivat saaneet syötyä, ja lähdimme Minnan kanssa tallin puolelle. Autoin Minnaa vienmään hevosia tarhaan ja lopuksi veimme ponitammat metsätarhaan. Hilma oli hieman kummissaan kahdesta tarhakaverisra, joita se ei tuntenut. Aluksi se yritti tutustua Hupiin ja Tipiin. Tipi luimisteli Hilmalle, mutta kun ne tajusivat tamman olevan vaaraton, ne jättivät sen omaan arvoonsa. Hilma tallusti minun luo aidalle kuin kysyen ‘Milloin lähdetään? Mua alkaa jo kyllästyttää.’ Annoin Hilmalle taskustani pienen namin, hymyillen: “Kannattaakin yrittää tulla toimeen, tai en tiedä mitä sun kanssa teen.” “Kyllä, Hupi ja Tipi Hilman hyväksyy, vieraksuu nyt vain aluksi”, Minna sanoi tietävästi. Tammoilla ei ollut mitään kahinaa, joten päätimme jättää ne kolmisin. Hilma jäi aidalle tuijottamaan hieman avuttomana perääni, mutta tyytyi repimän ruohoa aidan vierestä.
Talliin päästyäni hyökkäsin Hilman karsinan kimppuun ja aloin putsata sitä. Hilma ei ollut sotkenut kamalasti, kun olin sen Hollantiin hakenut, tamma oli melkein tullut karsinan oven läpi, mutta se oli johtunut vain sen naapurista, Festistä. Putsattuani karsinan kävin kippaamassa kottikärryt lantakasaan. Kävin katsomassa Hilmaa, ja se oli jo päässyt vauhtiin ja yritti innostaa Hupia ja Tipiä leikkimään sen kanssa. Hilma nauratti minua.
10.05.2013 Ensimmäinen päivä Suvilaaksossa - uudessa kodissa, kirjoittanut Nilluri
Seisoin Suvilaakson pihassa, odottaen innoissani Hilmaa, jonka oli tarkoitus muuttaa Suvilaaksoon. Pian hevosauto kurvasi Suvilaakson pihaan. Etutarhan hevoset, Entti ja Tenho, nostivat päitään innokkaina pystyyn, kuulleessaan hevosen hirnuntaa. Talutin pihalle Hilman, joka oli ällistyä, kun se olikin joutunut ihan muualle kuin huvikierrokselle Hollannissa. Maiju, Suvilaakson omistaja, saapasteli pihaan huomattuaan hevosauton saapumisen.
Kuljettaja huikkasi minulle, että hänen täytyi jatkaa matkaa, koska kyydissä oli vielä muita hevosia. "Siinä se on", ylpeilin Maijulle, joka katsoi, hymyillen ponia, joka yritti tähystellä tarhoille ja löytää sieltä leikkitoverinsa Lanan, joka oli Hollannissa. "Tervetuloa Suvilaaksoon, Hilma!" Maiju sanoi Hilmalle. "Hilma pääsee tarhailemaan metsätarhaan ponitammojen Hupin ja Tipin kanssa - saavat tytöt sielä sitten keskenänsä riehua ja meuhkata. Metsätarhan epätasainen pohja tekee varmasti hyvää nuoren ponin kehittyville lihaksille. Tallissa Hilma muuttaa Hönön viereen, eli siihen toiseen karsinaan vasemmalla puolella ovelta päin katsottuna." Nyökkäsin naiselle ja talutin Hilman talliin, Maijun neuvomaan karsinaan. Tamma hyökkäsi heti heinien kimppuun, joten jätin Hilman rauhoittumaan pitkän matkan jälkeen. Illemmalla ajattelin viedä sitä pienelle lenkille, että saisi liikuntaakin. Päätin mennä satulahuoneeseen kuluttamaan aikaani ja kirjoittelemaan Hilmalle ostamaani hoitovihkoon. Tänään oli myös ollut kokeneiden tunti, ja ovet alkoivat paukkua, kun porukkaa astui sisään. Sisälle saapuivat Heidi ja Liisa, Maijun kertoman perusteella he olivat vakiokävijöitä.
"Tiedätkö sää, kuka se uusi kirjava poni tuolla Hönön karsinan vieressä on? Kun mää aloin vaa ihmettelemään", Heidi aloitti keskustelun. "Joo, se on mun poni, Hilma. Saapui just Hollannista", hymyilin tytölle vastaukseksi. Selitin tytöille hieman Hilmasta ja matkasta, kunnes huomasin kellon alkavan näyttää varttia vaille kahdeksaa. Hevoset pääsisivät kohta nukkumaan ja niille jaettaisiin iltaruuat. Sanoin tytöille moikat ja lähdin Hilman luo, napaten pölyharjan mukaani. Sukaisin tamman nopeasti ja tarkistin kaviot. Laitoin tammalle riimunnarun kiinni riimuun ja talutin sen ulos. Hilma huokaisi syvään ja heilautti harjaansa. "No Hilma, mitäs pidät?" kysyin tammalta. Ohjasin meidät pienelle metsäpolulle. Hilma pysähtyi ja nappasi maasta pienen heinätukon. Repäisin maasta myös hieman ruohoa, että saisin tamman pidettyä liikkeellä. Hilma lähti himoissaan juoksemaan heinätukon perään. "Sää oot kauhee ahne", nauroin tammalle, taputtaen sitä kaulalle. Hölkkäsin Hilman kanssa vähän matkaa, kunnes luovutin heinätukon tammalle. Katsoin ajan, niin että saavuimme takaisin varttia yli kahdeksan, ja päästin Hilman karsinaansa. "Huomenna nähdään taas, ja pääset tutustumaan uusiin kavereihisi", hymyilin tammalle, halaten sitä.
